Aamulehti 1.6.2002
Ympäristö näkyy ihmislähtöisenä kuvataideviikoilla

AL- Sirkka Koivula - Mänttä -
Ensi kesänä Mäntän kuvataideviikoilla pureudutaan ympäristöön. Porilaisen kuvataiteilijan Kaisu Koiviston kokoamassa Ympäristöjä-näyttelyssä esittäytyy 48 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää.
- Monelle taiteilijalle luonto on tärkeä aihe. Luontoa ei välttämättä kuvata onnelana, vaan sen avulla heijastetaan maailman tekemisiä. Toiseksi esille nousee ihmislähtöisyys. Moni miettii teoksissaan, mikä on ihmisen paikka ympäristössä, Koivisto kertoo.
Lauantaina julkistettiin kesän taiteilijaluettelo. Tampereelta kutsun saivat Teija-Tuulia Ahola, Petri Nuutinen, Marja Pirilä ja Charles Sandison. Kuljusta tulee Vesa Toukomaa, Pirkkalasta Villu Jaanisoo ja Mäntästä Ville Lenkkeri.
Näyttelyyn tulee paljon kolmiulotteisia tilaan tehtyjä teoksia, mutta myös valokuvia ja maalauksia sekä videoteoksia, ääniteoksia ja grafiikkaa. Ensi kertaa näyttelytilaksi valmistuu entinen pekilotehdas, joka tarjoaa paikan korkeille teoksille. Lisäksi taide levittäytyy tuttuihin kohteisiin Honkahoviin ja myllyyn.
*- Kodasta kotiin, Firenzestä legoihin -*
Taiteilijat kuvaavat ympäristöä moni-ilmeisesti. Nuutinen tuo sarjan Firenzessä otettuja valokuvia, porvoolainen Petri Hytönen maalaa legokaupungin. Helsinkiläinen Niran Baibulat tarkastelee kotia:
- Teokseni on keittiöpöytä, johon tulee tavallisia pyyheliinoja. Lopuksi sokeroin pöydän. Tavalliset esineet ja materiaalit, itsestäänselvyydet, kiinnostavat.
*- Akvaariokuvaa New Yorkista -*
Tuovi Hippeläinen Helsingistä tekee videoteoksen.
- Kuvasin akvaariota New Yorkissa, ja käsittelen ihmisen ja eläimen vuorovaikutusta. Minulle visuaalinen kauneus on tärkeää, vaikka videoon on piilotettu sanomakin.
Leena Ikonen asuu sekä Turussa että Lapissa, kahdessa maisemassa. Hän kuvaa saamelaiskulttuuria vieraan näkökulmasta. Myllyyn valmistuu kotainstallaatio, jossa on äänimaisema tuntureilta.
Toukomaa on ollut kuvataideviikoilla aiemmin. Honkahovin puistossa hänen koivukeinunsa ja auringonvalolla liikkuva ruohonleikkuri herättivät ihastusta. Nyt hän kerää ideoita, mutta luvassa on jotain kolmiulotteista Honkahovin puistoon.
Sipoolainen Vaula Siiskonen maalaa maisemaa ajassa. Erityisesti hän kuvaa sitä, miten ihminen näkee maiseman.
Mäntän seitsemännet kuvataideviikot avataan 16. kesäkuuta.

Sulje
 
  edellinen arvosteluseuraava arvostelu
Sulje